lauantai 22. syyskuuta 2012

Bath!

Täällä sitä nyt ollaan Bathissa Englannissa! En voi vieläkään oikein uskoa tätä todeksi. Jotenkin aivan käsittämätöntä! Tämä on nyt kotini seuraavan 4 kuukauden ajan. Sen jälkeen voin melkein jo kutsua itseäni britiksi! ;)

Tällä hetkellä olen vain niin uupunut kaikesta matkustamisesta ja jännittämisestä (ja olen tässä vaiheessa ollut hereillä yli 18h putkeen), etten jaksa kirjoittella sen pidempiä selostuksia. Tultiin tänään aikaisin aamulla tänne ja sen jälkeen ollaan oltu non stop liikkeellä. Oli pieni järkytys, kun opiskelijahuoneessamme ei ollut juurikaan mitään tavaroita valmiiksi, joten jouduttiin ihan alkuun vähän shoppailemaan. Mutta nähtiinpähän kaupunkia samalla ja ensivaikutelma Bathista oli ainakin hyvä. Ihanan idyllinen pieni englantilaiskaupunki. Ja vaikka opiskelijahuone ei olekkaan mikään  5 tähden hotelli niin kyllä tähänkin tottuu. :)

Pilvetön taivas! (ja loppuviikoksi onkin luvattu sadetta..)
Väsynyt, mutta onnellinen




Paikallista kulttuuria nauttimassa. ;)

tiistai 18. syyskuuta 2012

4 days to go!

Enään 4 päivää vaihtoon! Tällä viikolla onkin pieni stressi päällä kun pitäisi yrittää nähdä kaikkia sukulaisia ja ystäviä ennen lähtöä. Olenkin juuri nyt pikavisiitillä kotona maalla. Huomenna olisi sitten vuorossa Lahti ja torstai ja perjantai menee aika lailla pakkaamisen parissa. Miten ihmeessä aion saada kaikki 4 kuukauden ajan tarvitsemani tavarat 20 kg rajan sisään?! Lievä paniikki.

Täällä maalla on kuitenkin ollut ihanan rentouttavaa. Olen viettänyt illat takkatulen äärellä katsellen lempiohjelmiani ja syöden (aivan liian paljon) herkkuja. Tähän aikaan syksy onkin parhaimmillaan täällä, joten olihan minun myös käytävä vähän ihastelemassa luontoa. Vaikka viihdynkin melkein paremmin kaupungissa olen silti sisimmiltäni maalla kasvanut luonnonlapsi. :)



maanantai 17. syyskuuta 2012

Viikonlopun rientoja

Heips hei, täällä taas hehkuttamassa ihanaa elämääni! Mutta tällä kertaa minulla onkin oikein hyvä syy hehkuttamiseen; minulla loppui nimittäin vihdoin ja viimein tämän kesän työt!  Vaikka onkin ollut ihan mukava kesä apteekissa (niitä tiettyjä kärttyisiä ja epäkohteliaita asiakkaita lukuunottamatta) olen vain niin onnellinen, että pääsen taas palaamaan opiskelujen pariin. Nimittäin siinä vaiheessa kun asiakaspalvelu alkaa menemään autopilootilla, eikä enään muista mitä lääkettä äskeiselle asiakkaalle toimitti, tietää, että kaipaa jotain vähän haastavampaa tekemistä.

Viikonlopun aikana onkin sitten juhlittu kesätöiden loppumista oikein kunnolla. Perjantaina käytiin Anssin kanssa ensin syömässä tapaksia Tapas y Tintossa ja sen jälkeen nauttimassa korkeakulttuurista Oopperassa  Aidan parissa.



 Pakko myöntää, etten oikein koskaan ole innostunut oopperasta, vaikka rakastan balettia. Aida oli kuitenkin positiivinen kokemus. Jännittävä, dramaattinen ja traaginen rakkaustarina. Ehkä se on merkki aikuistumisesta, kun alkaa arvostamaan oopperaa.

Lauantaina vietettiin Caron synttäreitä tyttöjen cocktail-illalla. Caro oli laittanut niin hienoa pikku purtavaa, ettei sitä melkein  raaskinut syödä. Juustoja, cupcakeseja, proscuitto-kinkkua ja melonia... Myös cocktaileja ja kuplivaa riitti ja kuten arvata saattaa ilta oli täynnä naurua ja tyttöjen juttuja. :)



Seuraavana päivänä sitten vain löhöiltiin Anssin kanssa ja katsottiin Big Bang Theorya dvd:ltä. Ihanan laiska sunnuntai. Sellaiset päivät on harvinaista herkkua kun ei ole pakko tehdä mitään ja voi vain laiskotella jos siltä tuntuu. Luksusta. Varsinkin kun on koko viikonlopun rientänyt paikasta toiseen. 

Kokeiltiin myös tehdä sushia ja vaikka se ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä youtuben sushimestarit saa sen näyttämään, oli lopputulos kuitenkin muutaman harjoittelukierroksen jälkeen oikein onnistunut. 




Viikonlopun päätteeksi käytiin katsomassa Puhdistus. Luin Sofi Oksasen puhdiustuksen joskus lukiossa ja tykästyin silloin siihen ihan valtavasti. Olinkin siksi vähän skeptinen elokuvan suhteen, mutta ainakin minun mielestäni elokuva oli onnistunut! Hyvin tehty ja kirjan tarinalle uskollinen. Mutta olihan se myös aika raaka ja ahdistava. Tällaisena hiukan ylitunteellisena ihmisenä olin ihan järkyttynyt vielä kauan leffan jälkeenkin. Mutta hyvän leffan kuuluu herättää tunteita ja siinä Puhdistus ainakin onnistui.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Pimeneviä iltoja

Viimeinen viikko töissä on lähtenyt käyntiin ja samalla todellisuus on vihdoin alkanut iskemään kunnolla;  enään 10 päivää niin lähden vaihtoon Englantiin! Miten ihminen voi olla samalla niin innoissaan ja niin peloissaan? Jännittää ihan hirveästi lähteä vieraaseen paikkaan ja uuteen yliopistoon jossa en tunne ketään, mutta toisaalta juuri se onkin syy miksi lähden vaihtoon. Haluan kokea jotain uutta ja erilaista, tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen kulttuuriin. Ja olen vain niin ympäristön vaihdoksen tarpeessa. Rakastan Helsinkiä ja kaikkia ystäviä täällä, mutta välillä on vain pakko päästä muualle. Ja enhän minä kuitenkaan ihan yksin joudu lähtemään, sillä Anssihan lähtee mukaan.  :)

Nyt muuten alkaa oikeasti tuntumaan syksyltä. Ulkona on kylmä! Jotenkin hassua, kun itse olen vielä kesätöissä... Mutta on ihanaa, kun voi taas poltella kynttilöitä ja mennä kävelylle viileenevään syysiltaan. Ja rakastan isoja villapaitoja ja kaulahuiveja. Viihdyn vain paremmin niissä kun pienissä kesämekoissa.

Käytiin eilen kävelyllä Helsingin keskustassa ja Hakaniemessä. Oli tosi kaunis ilta ja ajattelin jakaa siitä vähän kuvia teidän kanssa täällä. Pientä piristystä näin pimeneviin iltoihin. Ei se syksy niin kauhea ole. :)







sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ilotulituksia ja rapuja

Noniin, täällä taas muutaman päivän hiljaisuuden jälkeen. Tällä viikolla onkin ollut paljon tekemistä. Monta asiaa mitä pitää hoitaa alta pois ennen kuin lähdetään vaihtoon. Mutta onneksi olen ehtinyt tehdä paljon muutakin.

Torstaina käytiin Anssin kanssa katsomassa ilotulituksen sm-kisoja. Oli kyllä niin upean näköistä! Kannatti mennä katsomaan vaikka olikin kylmä.


Loppuviikko menikin sitten minun ja Anssin läksiäisbileiden valmisteluun. Pidettiin lauantaina rapujuhlat muutamalle hyvälle ystävälle. Hyvä tilaisuus nähdä kaikkia vielä ennen kun lähdetään Englantiin. Anssi kävi alkuviikosta mökillä ravustamassa ravut ja niide lisäksi tarjoiltiin kaikkea pientä purtavaa. Koko lauantai päivä meni kokkailun ja leipomisen parissa, mutta täytyy kyllä sanoa, että olen itse aika ylpeä meidän aikaansaannoksista.
 
Itse ilta oli todella onnistunut. Kun on ihania ihmisiä ja hyvää ruokaa niin ei kai voi mennä pieleen. :) Nyt voi hyvillä mielin alkaa valmistelemaan Bathiin lähtöä. Tulee kyllä ikävä kaikkia! Onneksi Englantiin on lyhyt matka, joten sinne voi tulla käymään. ;)
 



 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Uusi tukka

Hassua miten onnistunut kampaamoreissu saa näin hyvälle tuulelle. Muutaman kampaamokatastrofin jälkeen tämä olikin trvettullut muutos. :)

 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Evakossa part 2

Tämä evakossa oleminen ei ole yhtään hassumpaa. Tänään aloitin päiväni syömällä mustikkapiirakkaa aamupalaksi.



Eilen vietettiin pitkästä aikaa rentoa koti-iltaa hyvän ruoan ja leffan parissa. Mukavaa laatuaikaa yhdessä kaiken muuttohässäkän jälkeen.  Anssi teki kolmen ruokalajin illallisen ja juotiin minun valmistujaislahjaksi saamaani shampanjaa. Olin kyllä ajatellut säästää sen erikoistilaisuutta varten, mutta se oli nyt "pakko" juoda pois ennen kun lähetään vaihtoon. Mutta mikäs sen mukavampaa kun shampanjan juominen ihan muuten vaan. ;)



Alkuruokana melonia, Espanjasta tuotua serraanonkinkkua ja manchego-juustoa.
 

Pääruoaksi oli Anssin kalastamaa Meritaimenta kantarellikastikkeella ja parmesani-pekoni-papuja.

Enään kolme viikkoa ja sitten lähdetään! Jotenkin en vain vielä ole käsittänyt sitä kunnolla, että kuukauden päästä asun Englannissa. Hullua.

Lopuksi vielä lupaamani kuvat tappisuunnistuksesta.


Nyt viettämään sunnuntaipäivää leffaan kavereiden kanssa. Heippa!