Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2013

FLOWFLOWFLOOOW


 
Hauska viikonloppu takana! Anssi tuli torstai-yönä kotiin "poikien" purjehdusmatkalta ja ollaan saatu nauttia harvinaisesta yhteisestä vapaaviikonlopusta ilman mitään ennakkoon suunniteltua ohjelmaa. Kesällä kaikki viikonloput on yleensä ihan täyteen buukattuja jo alkukesästä, joten oli kivaa taas pitkästä aikaa tehdä ihan vain sitä mikä just sillä hetkellä huvitti. Välillä on mukavaa, kun ei ole minkäänlaisia ennakko-odotuskia tai käsityksiä siitä, mitä tulee tapahtumaan. Joten, sunnuntaina päädyttiinkin ihan extempore flow-festareille

Oltiin alun perin päätetty, että tänä vuonna Flow jää väliin, koska liput oli melko törkeän hintaiset ja artistitkaan ei oikein sytyttänyt. Mutta Flow on aina Flow. Eikä tyhmä ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa...Ja en oikeastaan koskaan ole mennyt flowhon sen takia, että haluaisin nähdä jonkun tietyn artistin. Minusta parasta on, kun voi vain mennä, nauttia ihanasta festari-tunnelmasta, valoista, musiikista ja ihmisistä. Vaikka ei tietäisi puoliakaan artisteista, voi aina löytää jonkun hyvän uuden bändin tai laulajan ja vain ennakkoluulottomasti kuunnella eri tyylisiä artisteja. Ja mitä parasta: vaikka päivällä nauttisikin aidosta festari-tunnelmasta ei yötä tarvitse viettää hikisessä teltassa vaan voi mennä omaan sänkyyn nukkumaan. ;)



lauantai 18. elokuuta 2012

Relaxing

Työviikko on vihdoin ohi minunkin osalta. Lauantaityöt meni yllättävän kivuttomasti, rauhallista mutta silti sopivasti asiakkaita. Nyt ajattelin vain rentoutua kotona, katsoa leffaa ja hemmotella itseäni pienillä herkuilla.







Onkohan minusta tullut vanha, kun olen mielummin lauantai-iltana yksin kotona katsomassa leffaa
kun weekendfestareilla? Vanha - tai sitten vain tylsä...Kai sitä on vain tullut liian mukavuudenhaluiseksi. Mutta illanistujaisilta tai drinkeiltä jossain kivassa paikassa en kyllä koskaan kieltäydy, joten ehkä olen vain nostanut rimaa illanvieton laadun suhteen ( heh, tai ainakin itse haluan ajatella sen niin). Viimenen asia mitä haluan on että muutun kotona nyhjääväksi sohvaperunaksi. Mutta ehkä siitä ei kuitenkaan vielä ole pelkoa

Asiasta kukkaruukkuun. Innostuin eilen kuuntelemaan vanhoja 20-50-luvun hittejä spotifysta. Miksi nykyään ei enään tehdä sellaista musiikkia?? Vanhoissa klassikoissa on vain sellasta aitoa glamouria ja tunnelmaa. Aivan eri luokan romantiikkaa kun nykyajan "rakkauslauluissa" (miettikääpä vaikka kuinka romanttinen flo ridan "whistle" biisi onkaan...) Toivottomana romantikkona ja nostalgikkona olen aivan fliiliksissä näistä vanhoista biiseistä. Joskus vielä aion pitää sellaiset hienot cocktailjuhlat 30-luvun tunnelmaan, ja siellä pitää soida tämä ihana klassikko.