Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. syyskuuta 2012

Viikonlopun rientoja

Heips hei, täällä taas hehkuttamassa ihanaa elämääni! Mutta tällä kertaa minulla onkin oikein hyvä syy hehkuttamiseen; minulla loppui nimittäin vihdoin ja viimein tämän kesän työt!  Vaikka onkin ollut ihan mukava kesä apteekissa (niitä tiettyjä kärttyisiä ja epäkohteliaita asiakkaita lukuunottamatta) olen vain niin onnellinen, että pääsen taas palaamaan opiskelujen pariin. Nimittäin siinä vaiheessa kun asiakaspalvelu alkaa menemään autopilootilla, eikä enään muista mitä lääkettä äskeiselle asiakkaalle toimitti, tietää, että kaipaa jotain vähän haastavampaa tekemistä.

Viikonlopun aikana onkin sitten juhlittu kesätöiden loppumista oikein kunnolla. Perjantaina käytiin Anssin kanssa ensin syömässä tapaksia Tapas y Tintossa ja sen jälkeen nauttimassa korkeakulttuurista Oopperassa  Aidan parissa.



 Pakko myöntää, etten oikein koskaan ole innostunut oopperasta, vaikka rakastan balettia. Aida oli kuitenkin positiivinen kokemus. Jännittävä, dramaattinen ja traaginen rakkaustarina. Ehkä se on merkki aikuistumisesta, kun alkaa arvostamaan oopperaa.

Lauantaina vietettiin Caron synttäreitä tyttöjen cocktail-illalla. Caro oli laittanut niin hienoa pikku purtavaa, ettei sitä melkein  raaskinut syödä. Juustoja, cupcakeseja, proscuitto-kinkkua ja melonia... Myös cocktaileja ja kuplivaa riitti ja kuten arvata saattaa ilta oli täynnä naurua ja tyttöjen juttuja. :)



Seuraavana päivänä sitten vain löhöiltiin Anssin kanssa ja katsottiin Big Bang Theorya dvd:ltä. Ihanan laiska sunnuntai. Sellaiset päivät on harvinaista herkkua kun ei ole pakko tehdä mitään ja voi vain laiskotella jos siltä tuntuu. Luksusta. Varsinkin kun on koko viikonlopun rientänyt paikasta toiseen. 

Kokeiltiin myös tehdä sushia ja vaikka se ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä youtuben sushimestarit saa sen näyttämään, oli lopputulos kuitenkin muutaman harjoittelukierroksen jälkeen oikein onnistunut. 




Viikonlopun päätteeksi käytiin katsomassa Puhdistus. Luin Sofi Oksasen puhdiustuksen joskus lukiossa ja tykästyin silloin siihen ihan valtavasti. Olinkin siksi vähän skeptinen elokuvan suhteen, mutta ainakin minun mielestäni elokuva oli onnistunut! Hyvin tehty ja kirjan tarinalle uskollinen. Mutta olihan se myös aika raaka ja ahdistava. Tällaisena hiukan ylitunteellisena ihmisenä olin ihan järkyttynyt vielä kauan leffan jälkeenkin. Mutta hyvän leffan kuuluu herättää tunteita ja siinä Puhdistus ainakin onnistui.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ilotulituksia ja rapuja

Noniin, täällä taas muutaman päivän hiljaisuuden jälkeen. Tällä viikolla onkin ollut paljon tekemistä. Monta asiaa mitä pitää hoitaa alta pois ennen kuin lähdetään vaihtoon. Mutta onneksi olen ehtinyt tehdä paljon muutakin.

Torstaina käytiin Anssin kanssa katsomassa ilotulituksen sm-kisoja. Oli kyllä niin upean näköistä! Kannatti mennä katsomaan vaikka olikin kylmä.


Loppuviikko menikin sitten minun ja Anssin läksiäisbileiden valmisteluun. Pidettiin lauantaina rapujuhlat muutamalle hyvälle ystävälle. Hyvä tilaisuus nähdä kaikkia vielä ennen kun lähdetään Englantiin. Anssi kävi alkuviikosta mökillä ravustamassa ravut ja niide lisäksi tarjoiltiin kaikkea pientä purtavaa. Koko lauantai päivä meni kokkailun ja leipomisen parissa, mutta täytyy kyllä sanoa, että olen itse aika ylpeä meidän aikaansaannoksista.
 
Itse ilta oli todella onnistunut. Kun on ihania ihmisiä ja hyvää ruokaa niin ei kai voi mennä pieleen. :) Nyt voi hyvillä mielin alkaa valmistelemaan Bathiin lähtöä. Tulee kyllä ikävä kaikkia! Onneksi Englantiin on lyhyt matka, joten sinne voi tulla käymään. ;)
 



 

tiistai 28. elokuuta 2012

Kaaoksen keskeltä

Asuntoni tämän hetkistä tilaa voi kuvailla kahdella sanalla: TOTAALINEN KAAOS! Istun täällä kaiken roinan ja laatikoiden keskellä ja yritän epätoivosesti saada aikaan edes jonkunlaista järjestystä. Asunto pitäisi olla tyhjennetty (kalusteita lukuunottamatta) lauantaihin mennessä, jolloin uusi vuokralainen muuttaa sisään ja minä muutan väliaikaisesti viikkiin. En vain ymmärrä miten olen kolmen vuoden aikana onnistunut raahaamaan tänne niin paljon turhaa tavaraa ( tai oikeastaan miksi olen säästänyt kaikkea turhaa roinaa)! Olen jo heittänyt pois säkillisen käyttökelvottomia vanhoja vaatteita ja kolme pussillista vein vaatekeräykseen. Lisäksi pitäisi samalla yrittää miettiä mitä vaatteita otan mukaan kun lähden vaihtoon Englantiin ja mitä jätän suomeen...Äääh!
 
Mutta nyt eilen lupaamani viikonloppukuvat.
 
Lauantaina saatiin vihdoin aikaiseksi jo kauan suunnitteilla ollut tyttöjenilta farmasiatyttöjen kanssa. Käytiin ulkona syömässä Mamma Roosassa.
 


 
Oli ihana käydä läpi toisten kuulumiset kun on kesän aikana tullut nähtyä niin harvoin.  Varsinkin nyt kun farmaseuttiopinnot ovat ohi ja vain osa meistä jatkaa proviisorivaiheelle tulee nähtyä yhä harvemmin. Mutta hyvistä ystävistä pitää pitää kiinni, vaikka se vaatisikin vähän ylimäärästä vaivannäköä ja kalenterin käyttöä. :)
 
Sunnuntaina kävin yhden hyvän ystävättären kanssa lintsillä. Linnanmäki on jotenkin niin nostalginen paikka. Siitä tulee mieleen lapsuus, hattaran tuoksu ja huolettomuus.
 
 
Jännä kyllä, linnanmäellä myös huomaa kuinka vanhaksi itse on tullut. Ei sitä vain enään jaksa juosta kaikissa laitteissa monta kertaa niinkun pienenä..Mutta kivaa oli! On hyvä päästää sisäinen lapsi valloilleen silloin tällöin.
 
Mutta nyt pitää palata tavaroiden pakkaamisen pariin. Huomenna olisi tarkoitus mennä katsastamaan  tunnelmaa ja uusia opiskelijoita tappisuunnistukseen (= farmasian fuksiaiset). Jännä nähdä millaisia uusia opiskelijoita farmasialla tänä vuonna aloittaa. :)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sunnuntaibrunssi

Kävin tänään Tuulin kanssa brunssilla. Vihdoinkin jotain tekemistä! Pakko myöntää, että on kyllä ollut aika tylsää olla koko viikko yksin kun Anssi on Barceloonassa. Jossain vaiheessa sitä vaan kyllästyy omaan seuraansa. On tärkeetä että on omaa aikaa, kunhan sitä ei ole liikaa. Nykyään on vain niin hankala nähdä kavereita kun kaikilla on niin omat aikataulut ja elämät. Doodle-äänestys on melkein pakollinen, jos on mitään toivoakaan nähdä isommalla porukalla kerralla. Ja silloinkin se pitää tehdä ainakin kuukausi ennen varsinaista tapaamista...Noh onneksi ollaan saatu sovittua (doodlen avulla) tyttöjen ilta ensi viikolle.

Mutta siis, olin kirjoittamassa brunssista. Käytiin kahvila/baari Fannyssa Sinebrychoffinpuiston vieressä Bulevardilla. Kiva pieni ja kotoisa paikka. Oli myös kohtuullisen edullinen brunssiksi, 16e ja löytyi vaikka mitä syötävää. Minusta ainakin tuntuu, että söin koko viikon edestä. Croisantteja, tuulihattuja, vesimelonia, kinkkua, karjalanpiirakoita munavoilla... Mikä siinä on, kun ihminen ei koskaan opi syömään kohtuudella buffetissa? Mutta hyvää oli, että siitä en ainakaan valita.






Vaihtoon lähtö lähenee päivä päivältä, enään kuukausi! Ensi viikolla pitäisikin alottaa tyhjentämään asuntoa, sillä minulle tulee vuokralainen asumaan tänne syyskuun alusta siihen asti kunnes palaan Englannista. Olen siis 1.9 lähtien käytännössä koditon! Onneksi pääsen muuttamaan Viikkiin evakkoon siksi aikaa kunnes lähdetään Englantiin.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Viikko kuvina

Taas on viikko mennyt, enkä ole pahemmin ehtinyt kirjoitella blogia. Korvaan sen nytten kuvilla viikon tapahtumista:

Keskiviikkona vietettiin iltaa farmasistiystävien kanssa. Tehtiin hampurilaisia.  Anssilla ja Anssin kavereilla on lievä taipumus hifistelyyn, kun kyse on ruoanlaitosta. Kaikki sämpylöistä ranskalaisiin ja majoneesiin piti siis tehdä alusta loppuun itse. Mutta hyvää siitä ainakin tuli. Ja enhän minä valita niin kauan kun itse istun sohvalla viinilasillinen kädessä sillä aikaa kun pojat kokkailee keittiössä.


Torstaina näin töiden jälkeen pitkästä aikaa Tuulia. Käytiin "after work"-tapahtumassa kaivolla. Hauska ilta sekin.




Öinen Helsinki.


Perjantaina Anssilla alkoi loma. Käytiin sen kunniaksi ulkona drinkeillä ja syömässä ravintola Careliassa.


En ollut aikaisemmin käynyt Careliassa, mutta tämän käynnin jälkeen voin suositella sitä. Ruoka oli todella hyvää (kuvassa päivän kala, eli siikaa) ja hinta-laatusuhde hyvä.  Myös paikka itsessään on mielenkiintoinen, sillä ravintola on rakennetty vanhaan apteekkiin.



Lauantai aamu.


Tämä viikko on kyllä ollut poikkeuksellisen täynnä kulinaarisia kokemuksia. Lauantaina söin lounaaksi sushia toista kertaa elämässäni ja tällä kertaa jopa pidin siitä. Olen aina tuntenu itseni hiukan juntiksi koska en tykkää sushista, mutta nyt sekin asia on korjattu. 

Lauantai-iltana Anssi teki sitten sen kanttarelli-risoton viime viikonloppuna poimituista kanttarelleista. On se vaan kivaa kun on joku joka osaa kokata vaikka itse olen niin toivoton kokki.

Jälkkäriksi tehtiin jotain mitä olen aina halunnut kokeilla tehdä itse: macaroneja. Ja niistä tuli yllättävän hyviä! Olen jotenkin kuvitellut että macaronien teko on vaikeata, mutta ilmeisesti ainoa vaikea asia on saada niistä nätin näköisiä. Okei, nämä ei ehkä näytän ihan niiltä kahviloiden söpöiltä vaaleanpunaisilta unelmilta, mutta hyviä ne ainakin oli ja harjoittelu tekee mestarin!

Tästä blogista on jotenkin tullut hyvin ruokapainotteinen. Yllättäen iso osa elämää menee syömiseen. Mutta olen itseasiassa vasta viime vuosina oppinut arvostamaan hyvää ruokaa ja oppinut maistamaan uusia ruokia. Voisi melkein sanoa että siitä on tullut jonkin sorttinen amatööritason harrastus. Joten varmasti tulee lisää ruoka-aiheisia postauksia tulevaisuudessakin. Yritän kuitenkin kirjoittaa myös muista asioista, vaikka välillä tuntuukin, että elämä pyörii syömisen ympärillä (hyvässä ja huonossa)..Hyvässä ruoassa parasta on kuitenkin se, kun samalla voi nauttia myös hyvästä seurasta (vähän kliseistä, tiedän, mutta silti totta).

Mitäs muuta elämääni sitten kuuluu...Huomenna alkaakin taas uusi viikko. Anssi lähtee kurssimatkalle Barceloonaan, joten minulla on koko viikko omaa aikaa. Tekeminen ei ainakaan lopu kesken kun on miljoona asiaa mitä pitäisi hoitaa. Enään kuukausi töitä, sitten viikko lomaa ja sitten muutetaan Englantiin! Tein viimeviikolla listan kaikesta mitä minun pitäisi tehdä ennen Bathiin muuttoa. Ei mikään lyhyt lista voin kertoa...Mutta nyt on ainakin lennot varattu ja kämppä hyväksytty, joten voin vetästä yli ne pre-Bath-to-do-listaltani.

Btw, minua selkeesti rangaistaan jostain mitä olen tehnyt jossain aikaisemmassa elämässä. Vimme viikolla pestessäni pyykkiä pesukoneeni meni rikki ja meinasi syttyä palamaan. Pari päivää sen jälkeen huomasin, että ikkunani ulkopuolella on vesimelonin kokoinen ampiaispesä. En ole erityisen tykästynyt ampiaisiin, varsinkaan kun niitä on tuhansia ikkunani ulkopuolella...