Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. tammikuuta 2013

Afternoon Tea




Täällä sitä vaan istutaan sisällä lukemassa tenteihin. Huoh. Revision week on käynnissä, mikä käytännössä tarkoitaa, että kaikki aika pitäisi käyttää lukemiseen ja kurssimateriaalien kertaamiseen. Meidän opiskelijasolun keittiön seinälle on laitettu lappu, jossa lukee, että kaikki ylimääräinen melu on kiellettyä 24/7, jotta ihmiset saisivat lukea rauhassa ja jos melua ilmenee pitää siitä ilmoittaa. Myös illanistujaiset ja muut "social gatherings" solussa on kielletty kertausviikkojen ajan...Eli, toisin sanoen oma elämä on kiellettyä revision viikkojen ajan.

Tänään onneksi pitkästä aikaa paistoi aurinko. Se on täällä sen verran harvinainen ilmiö, että oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi, jättää lukeminen ja mennä ulos. Käytiin Anssin kanssa pienellä kävelyllä tuulettamassa meidän ylirasittuneita aivoja ja samalla matkalla pistäydyttiin mukavaan pieneen kahvilaan Pulteny Bridgillä kunnon brittiläiselle Cream Tea:lle (= te ja sconeseja hillolla ja paksulla kermavaahdolla). Oli kyllä niin ihanaa käydä vähän ulkona. Alkaa nimittäin pikkuhiljaa pää hajoamaan, kun vaan istuu täällä pienessä, pimeässä ja masentavassa solu-huoneessa ja kertailee MAP-kinaaseja ja RAS-proteiineja...Tämä vaihdossa olo ei ole ollenkaan niin hohdokasta kun oikeasti pitäisi opiskella. :P

Noh, mutta eiköhän tämä tästä. Illalla pääsen taas vähän tuulettumaan, kun mennään ulos drinkeille muiden vaihtareiden kanssa. Ja huomenna pääsen vihdoinkin katsomaan Les Misérablesin leffaan!! Ensi viikon jälkeen tentitkin ovat jo ohi. Sitten meillä on vielä pari viikkoa aikaa nauttia ihan vaan oleilusta Bathissa, ehkä vielä vähän matkustellaan ja sitten tullaankin jo takaisin Suomeen. Suomessa odottaakin paljon uusia ja jänniä asioita, joten tavallaan jo melkein odotan kotiin paluuta. Muuta toisaalta, tällä tenttiahdistuksella voi olla osaa minun "koti-ikävään"..

English translation coming soon...

Anyway, hyvää viikonloppua!
Cheers!

torstai 25. lokakuuta 2012

Anssi Bloggaa: Pros & Cons

Läpsystä vaihto. Saga on tänään yliopistolla ja minulle jäi jännästi seuraavan blogipostauksen kirjoitus. Saga on aiemmin varsin kattavasti käsitelly yleistä elämää täällä, joten ajattelin listata tähän muutamia ensinäkemältä huomaamattomia eroja Englannin ja Suomen välillä joita tähän mennessä on tullut vastaan. (Color chartia en HIMYM tyyliin jaksa ainakaan toistaiseksi taiteilla.)

Pros:

+ Opiskelu on mielenkiintoisempaa ja luennoitsijat todella osaavat opettaa, sekä käsiteltävät aiheet ovat enemmän viimeisintä uutta.
+ Viiniä ja muita alkoholijuomia myydään kaikissa kaupoissa ja ilman aikarajoituksia.
Anssi tähänastinen lempiolut
+ Pubit
+ Brittiläiset oluet ja siiderit
+ Vaatekaupat
+ Britti pekoni
+ Vanha ja hieno kaupunki
+ Avon-joki
Sagan lempisiideri
+ Lämpimämpi ilmasto
+Pseudoefedriini ja fenylefriini











Cons:

- Tyypillinen brittiläinen sää (Oli todella ensin huomaamaton alkuun. Aurinko paistoi suurimman osan ajasta, tosin sittemmin asia on palannut stereotyyppiselle tasolle.)
- Täkäläiset muovipussit. Kaupasta saatavat muovipussit ovat aivan liian pieniä ja heikkoa tekoa. Eihän näillä tee mitään.
- Hanat. Kuinka vaikeaa voi olla siirtyä kahdesta erillisestä hanasta yhteen, joka sekoittaa veden. Todella käytännöllistä avata erikseen kuuma vesi  (on todellakin kuumaa) ja kylmä toisesta.
- Yliopiston mäki. Kenen idea oli rakentaa yliopisto mäen päälle? 2 km matka vähintään 11% kallistuksella jatkuvasti ei ole kiva juttu aamuisin kun busseihin ei mahdu.
- Julkinen liikenne. Aikatauluihin ei voi luottaa ja bussiin mahtuu jos mahtuu. Lisänä 2 eri kilpailevaa yhtiötä, joihin ei saa ostettua yhteistä korttia.
- Ennen klo 10 alkavat luennot.
- Kallis ruoka.
- Soluasunto
(Sagan kommentti: - Kokolattiamatot!! Maailman epäkäytännöllisin keksinö..)


Tyypillinen brittisää

Yliopiston mäki. Jatkuu tästä noin 2 km alaspäin.

En halua nyt kuitenkaan kuulostaa liian negatiiviselta, kokonaisuudessaan aika täällä on ollut mahtoisaa. Välillä vaan huomaa joitain asioita, jotka Suomessa toimivat, vaikka niitä ei ensinäkemältä huomaakaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ikävoisin Suomea, sopeutuminen täällä asumiseen on käynyt kuitenkin hyvinkin helposti. Kaikki ihmiset ovat brittiläisen tapaan äärimmäisen kohteliaita ja kannustavia. Lisäksi kokemukseen liittyy määrittelemätöntä hienoutta ja pieniä asioita, joita tässä tekstissä on mahdotonta tuoda esille. Suurin hämmästys kuitenkin liittyy ajan nopeaan kulumiseen täällä, nyt on jo 1/4 osaa koko vaihtoajasta takana. Ei olisi ennalta uskonut. Noh, onneksi aikaa on kuitenkin vielä jäljellä ja monia hienoja paikkoja ja hetkiä koettavana.

Lisään vielä loppuun muutamia kuvia matkan varrelta, ilman sen suurempaa pääteemaa.

Lacock Abbey

Royal Cresent

Cardiff harbourside

Queen's Square, Bath

Christ Church College, Oxford

Pultney Bridge


torstai 11. lokakuuta 2012

Keep Calm And Carry On

Heips hei taas täältä harmaasta ja sateisesta (mutta tunnelmaltaan sitäkin aurinkoisemmasta) Bathista! Tämä viikko onkin mennyt melko rauhallisissa merkeissä, luentoa ja hengailua yliopistolla jne. Tai noh, jos ei lasketa tiistain pientä yllätysvierailua Bathin sairaalan päivystykseen...Anssilla kävi pieni onnettumuus kahvipurkin ja viinilasin kanssa ja lopputuloksena oli 5 tuntia päivystyksessä, röntgenkuva ja 3 tikkiä käteen. Vähän erilainen tiistai-ilta/yö. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin ja päästiinpähän tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltoon.


Päivystyksessä. 5 tunnin aikana ehti tulla vähän tylsää...

Mutta tosiaan, muuten tämä viikko on ollut aika rauhallinen. Olen lähinnä yrittänyt järjestellä aikatauluja ja saada aikaan jonkunlaista järestystä arkeen. Tällä viikolla meillä alkoi Cambridge-proficiency englanninkielen kurssi, joka luultavasti vaatii aika paljon työtä. Ilmoittauduin myös jazz-tanssikurssille! En ole koskaan tanssinut jazz-tanssia, mutta jännä aloittaa jotain ihan uutta. Yliopistolla on niin paljon eri klubeja, kerhoja ja urheiluryhmiä, että tekisi mieli liittyä kaikkiin! Harmi vain, että kurssiaikataulut ei oikein salli sitä, mutta ajattelin ainakin vielä liittyä viinikerhoon ja ehkä jopa kokeilla tennistä. :)

Hullua, että meillä on jo melkein 1/4 vaihtoa takana! Tässähän iskee paniikki, kun tuntuu, että on niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa. Mutta onneksi kalenteriin on jo buukattu ainakin muutama asia minun "englanti-to-do"-listalta, kuten retki Oxfordiin 20.10! 

Nyt pitääkin tästä lähteä "Writers of bath" luennolle. Cheers!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Uni life

Viime blogipostauksesta onkin kulunut muutama päivä, mutta hengissä ollaan edelleen (tiedoksi kaikille blogia seuraaville sukulaisille ja ystäville)! Syksy alkaa saapua myös tänne englantiin ja meidän elämä täällä alkaa pikkuhiljaa asettua paikoilleen. Ensimmäinen viikko luentoja on melkein ohi ja arkeen alkaa jo muodostua rutiineja ja  rakennetta. Tällä viikolla ollaan lähinnä käyty luennoilla ja yritetty taas päästä kiinni opiskeluihin, mutta onneksi aikaa on ollut myös muille asioille.  :)

Breakfast tea ennen aamun luentoa
Kuten tiistaina, kun ei päästy yliopistolle ollenkaan. Joukkoliikenne täällä ei nimittäin toimi ihan niinkuin Helsingissä ja meillä oli taas lievästi sanottuna vaikeuksia saada bussi aamulla luennolle...Odotettuamme bussia yli 45 minuuttia päädyimme lopulta aamun (ja päivän ainoan) immunologialuennon sijaan mukavaan pieneen kahvilaan English breakfastille. Ja voin sanoa, että vaikka podinkin hiukan huonoa omaatuntoa luennon väliin jättämisestä, oli se sen arvoista. Ja lupaan tästä edes yrittää olla missaamatta yhtään enempää luentoja! Vaikka joutuisinkin kävelemään kamalaa mäkeä ylös yliopistolle..



Ja jos totta puhutaan tämä opiskelu ei ainakaan vielä ole kovinkaan rankkaa. Meillä on tämän viikon aikana ollut vasta 4 luentoa, joten aikaa on jäänyt myös mm. turistipäivälle kaupungilla:



Ja vaikka ei ollakkaan enään mitään fukseja (tai freshersejä niinkuin täällä sanottaisiin) voi sitä silti myös nauttia opiskelijaelämästä; Keskiviikkona käytiin viettämässä iltaa muutamien muiden vaihtareiden kanssa heidän asunnossaan. Loppuillasta mentiin vielä erasmusbileisiin paikalliseen baariin ja oli kaiken kaikkeaan kiva ilta. :)

Tänään ollaan lähinnä käyty luennoilla ja hengailtu yliopistolla. Minulla alkoi tänään englannin kielen kurssi Bathin tunnetuista kirjailijoista ja olen ihan haltioissani, kun pääsen käymään kurssin, jossa käsitellään Jane Austenia!

Hyvää loppuviikkoa kaikille! Cheers!


maanantai 1. lokakuuta 2012

Monday

Tänään se sitten lopulta iski: arki nimittäin. Ja voin kertoa, ettei se aina ole niin ruusuista - edes täällä Englannissa. Tai ei ainakaan kun asuu 5 hengen solussa, jossa on vain yksi kylpyhuone ja kaikki pyrkivät suihkuun samaan aikaan aamulla...
Arki kuitenkin iski kunnolla vasta kun aamulla odotimme bussia (niinkuin myös kaikki muut yliopistolla opiskelevat); kaikki bussit olivat niin täynnä, että jouduimme kävelemään yliopistolle. Tämä ei ehkä kuulosta kovinkaan kauhealta, mutta Bathin yliopisto sijaitsee ikuisuuksien pitkän ja jyrkän mäen rinteellä ja kävely täältä yliopistolle on yhtä tuskaista kun lenkkeily. Kun sitten lopulta päästiin perille yliopistolle hikisinä ja uupuneina huomattiin, että luento jolle oltiin menossa onkin vasta huomenna. Että sellainen maanantai aamu.

Noh, onneksi loppupäivä oli huomattavasti parempi. Ja se hyvä puoli liian ajoissa heräämisessä on, että on aikaa käydä esimerkiksi aamukahvilla ja croisantilla kahvilassa. :)


Ja vaikka olisi kuinka huono päivä tahansa en vaihtaisi tätä kokemusta täällä Englannissa mihinkään.




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Freshers' week

Freshers' week on nyt lähtenyt käyntiin, mikä käytännössä tarkoittaa, että koko viikko on täynnä pelkkiä bileitä ja erilaisia sosiaalisia tapahtumia uusille undergraduate ja postgraduate opiskelijoille.  Ohjelmaa on ihan laidasta laitaan ja lisäksi meille vaihto-oppilaillekin erikseen suunnattuja tilaisuuksia ja juhlia. Eli tapahtumia riittää! Ihan kuin olisi fuksi taas.

Eilen käytiin freshers' weekin aloitusbileissä, jotka taisivat olla viikoin isoimmat bileet. Vaikka jouduttiinkin jonottamaan 2tuntia(!!?) ulkona ennenkuin päästiin sisään, oli kyllä ehdottomasti sen arvosta! Meno oli ihan hullua! Ihan eri luokkaa kuin missään suomalaisissa fuksiaisissa. Ja vaikka olikin aika kylmä jonottaa ulkona 2 tuntia, tutustuttiin jonossa uusiin ihmisiin ja nähtiin vähän paikallisia uusia opiskelijoita.



Myös loppuviikoksi riittää ohjelmaa. Keskiviikkona olisi mm. luvassa erasmus-bileet, torstaina international welcome party ja perjantaina post-graduate bileet. 

Huh, kaikki uudet ja hämmentävät asiat, ihmiset ja tapahtumat vievät niin paljon energiaa! Nyt en siis tarkoita ettenkö nauttisi joka sekunnista täällä, mutta uusien ihmisten tapaaminen ja paikasta toiseen rientäminen vaatii alkuun hiukan ponnistelua. Ja kun uusia ihmisiä on satoja ja pitäisi yrittää muistaa kaikkien nimet ja kasvot, ei ole ihme että alkuun on vähän uupunut. Minusta tuntuu, että olen joka ilta aivan poikki kun tullaan takaisin asunnolle nukkumaan. Mutta en voisi olla onnellisempi kuin mitä olen juuri nyt. Olen niin kauan haaveillut vaihtoon lähtemisestä ja nyt olen vihdoin täällä! Ja onneksi Anssikin on täällä. :)

Lupaan yrittää jossain vaiheessa kirjoittaa vähän enemmän siitä miten elämä täällä on alkanut sujumaan, nyt olen vain liian väsynyt. Mutta siihen asti tässä vähän lisää kuvia Bathista.

Vanha kirkko meidän bussipysäkin vieressä.
Näköala meidän asunnosta. :)


Kalenteri näyttää aika täydeltä...

maanantai 24. syyskuuta 2012

Jolly old England

Noniin. Nyt se sitten alkoi. Brittiläinen non stop sade ja kosteus siis. Täällä on nyt satanut putkeen koko eilisen päivän ja samanlaista säätä on luvattu koko viikoksi. Mutta olihan se lauantain auringonpaiste aika epäbrittimäistä. Tällaista sadetta olinkin vähän odottanut, tuntuu enemmän brittiläiseltä nyt. Ja kai tähänkin tottuu. Brittiläiset eivät nimittäin itse käytä edes sateenvarjoa, heille tämä on ihan normaali sää. :D



Vietettiin koko eilinen päivä yliopistolla. Kierreltiin vähän paikkoja ja käytiin muutamalla introduction-luennolla. Brittiläinen kampus eroaa kyllä aika lailla suomalaisesta, sillä täällä ihmiset asuvat kampuksella. Koko kampus on kuin pieni kaupunki. Sieltä löytyy kaikki; ruokakauppoja, kahviloita, ravintoloita, pankkeja ja jopa pari pubia ja opiskelija yökerho. 



Illalla käytiin muutamassa opiskelijatapahtumassa sosialisoimassa ihmisten kanssa ja harjoittelemassa "small talk"-taitoja. On niin jännä tavata ihmisiä ihan eri puolilta maailmaa ja jotka opiskelee ihan kaikkea laidasta laitaan. :) Tänään alkaakin sitten fresher's week, eli viikko täynnä bileitä uusille opiskelijoille, jossa varmaan tapaa vielä lisää uusia ihmisiä. :)

Mutta nytten pitääkin taas rientää yliopistolle. Tänään olisi tarkoitus käydä ilmoittautumassa farmasian osastolle ja taas muutamalla orientation-luennolla.



lauantai 22. syyskuuta 2012

Bath!

Täällä sitä nyt ollaan Bathissa Englannissa! En voi vieläkään oikein uskoa tätä todeksi. Jotenkin aivan käsittämätöntä! Tämä on nyt kotini seuraavan 4 kuukauden ajan. Sen jälkeen voin melkein jo kutsua itseäni britiksi! ;)

Tällä hetkellä olen vain niin uupunut kaikesta matkustamisesta ja jännittämisestä (ja olen tässä vaiheessa ollut hereillä yli 18h putkeen), etten jaksa kirjoittella sen pidempiä selostuksia. Tultiin tänään aikaisin aamulla tänne ja sen jälkeen ollaan oltu non stop liikkeellä. Oli pieni järkytys, kun opiskelijahuoneessamme ei ollut juurikaan mitään tavaroita valmiiksi, joten jouduttiin ihan alkuun vähän shoppailemaan. Mutta nähtiinpähän kaupunkia samalla ja ensivaikutelma Bathista oli ainakin hyvä. Ihanan idyllinen pieni englantilaiskaupunki. Ja vaikka opiskelijahuone ei olekkaan mikään  5 tähden hotelli niin kyllä tähänkin tottuu. :)

Pilvetön taivas! (ja loppuviikoksi onkin luvattu sadetta..)
Väsynyt, mutta onnellinen




Paikallista kulttuuria nauttimassa. ;)

tiistai 28. elokuuta 2012

Kaaoksen keskeltä

Asuntoni tämän hetkistä tilaa voi kuvailla kahdella sanalla: TOTAALINEN KAAOS! Istun täällä kaiken roinan ja laatikoiden keskellä ja yritän epätoivosesti saada aikaan edes jonkunlaista järjestystä. Asunto pitäisi olla tyhjennetty (kalusteita lukuunottamatta) lauantaihin mennessä, jolloin uusi vuokralainen muuttaa sisään ja minä muutan väliaikaisesti viikkiin. En vain ymmärrä miten olen kolmen vuoden aikana onnistunut raahaamaan tänne niin paljon turhaa tavaraa ( tai oikeastaan miksi olen säästänyt kaikkea turhaa roinaa)! Olen jo heittänyt pois säkillisen käyttökelvottomia vanhoja vaatteita ja kolme pussillista vein vaatekeräykseen. Lisäksi pitäisi samalla yrittää miettiä mitä vaatteita otan mukaan kun lähden vaihtoon Englantiin ja mitä jätän suomeen...Äääh!
 
Mutta nyt eilen lupaamani viikonloppukuvat.
 
Lauantaina saatiin vihdoin aikaiseksi jo kauan suunnitteilla ollut tyttöjenilta farmasiatyttöjen kanssa. Käytiin ulkona syömässä Mamma Roosassa.
 


 
Oli ihana käydä läpi toisten kuulumiset kun on kesän aikana tullut nähtyä niin harvoin.  Varsinkin nyt kun farmaseuttiopinnot ovat ohi ja vain osa meistä jatkaa proviisorivaiheelle tulee nähtyä yhä harvemmin. Mutta hyvistä ystävistä pitää pitää kiinni, vaikka se vaatisikin vähän ylimäärästä vaivannäköä ja kalenterin käyttöä. :)
 
Sunnuntaina kävin yhden hyvän ystävättären kanssa lintsillä. Linnanmäki on jotenkin niin nostalginen paikka. Siitä tulee mieleen lapsuus, hattaran tuoksu ja huolettomuus.
 
 
Jännä kyllä, linnanmäellä myös huomaa kuinka vanhaksi itse on tullut. Ei sitä vain enään jaksa juosta kaikissa laitteissa monta kertaa niinkun pienenä..Mutta kivaa oli! On hyvä päästää sisäinen lapsi valloilleen silloin tällöin.
 
Mutta nyt pitää palata tavaroiden pakkaamisen pariin. Huomenna olisi tarkoitus mennä katsastamaan  tunnelmaa ja uusia opiskelijoita tappisuunnistukseen (= farmasian fuksiaiset). Jännä nähdä millaisia uusia opiskelijoita farmasialla tänä vuonna aloittaa. :)

tiistai 7. elokuuta 2012

ORDNING & REDA

Eilen aamulla, kun olin lähdössä töihin, huomasin jotain hämmentävää: ulkona on alkanut tuoksua syksyltä! Missä vaiheessa kesä (tai noh, "kesä") on ehtinyt loppua!?
Mutta minähän en anna sen lannistaa itseäni. Oikeastaan, kuulun niihin harvoihin ihmisiin jotka pitävät syksystä. Älkääkä ymmärtäkö väärin, rakastan kesää ja varsinkin kevättä, mutta syksyssä on vain tiettyä tunnelmaa. Pidän siitä kun ilmat viilenevät ja voin taas pukeutua ihaniin villapaitoihin. Pidän keltaisista lehdistä ja siitä kun voin hyvällä omallatunnolla olla kotona viltin alle käpertyneenä ja lukea hyvää kirjaa. Ja kohta voi taas polttaa kynttilöitä!

Syksy on myös aina tarkoittanut minulle uuden alkua. Kesä loppuu ja koulu alkaa; uudet harrastukset ja uudet ihmiset. En ymmärrä miksi uutta vuotta aina hehkutetaan aikana aloittaa alusta, kun oikeasti syksy on parasta aikaa uusille aluille. Itse ainakin olen aina syksyllä intoa ja puhtia täynnä aloittamassa kaiken maailman uusia harrastuksia ja teen "syyslupauksia", joita en kuitenkaan tule pitämään. Joka syksy lupaan opiskella ahkerammin tai aloittaa treenaaminen kunnolla ja vaikka en pitäisikään kaikkia lupauksiani on jo uuden suunnittelu itsessään kivaa ja jännittävää. Varsinkin tämä syksy merkitsee uuden ja jännittävän alkua, sillä syyskussa lähden vaihtoon Englantiin Bathin yliopistoon!

Syksyn tuoksusta inspiroituneena päätin sitten tänään käydä hankkimassa itselleni uuden kalenterin. Suuntasin töiden jälkeen happy placeiini (eli akateemiseen kirjakauppaan) ja sieltä mukaani tarttui aivan ihana ja aivan liian kallis ORDNING&REDA nahkakantinen kalenteri. Olen aina haaveillut kunnon "aikuiskalenterista" ja kun näin tämän ihanuuden en vain voinut vastustaa sitä. Mutta onhan se paljon hauskempaa alkaa suunnittelemaan syksyä kun asiat voi kirjoittaa tyylikkääseen mustaan kalenteriin.



Nyt pitäsisi vain alkaa täyttelemään siihen kaikkia syksyn aikatauluja. Tajusinkin juuri tänään, että Englannin muuttoon on enään reilu kuukausi aikaa ja ennen sitä pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä! Asunto pitäisi tyhjentää, netti irtisanoa ja lentoliputkin on vielä hankkimatta! Töissäkin pitäisi vielä käydä..

P.s. Minulla oli harvinaisen tylsä ja rasittava päivä töissä eilen, mutta päivä parani huomattavasti kun sain pienen yllätyksen tultuani kotiin.