keskiviikko 17. lokakuuta 2012

The Wine Society

It's official. Minusta on tullut aikuinen. Tiistaina liityin nimittäin Anssin kanssa Bathin yliopiston viinikerhoon! Huh, en kyllä vuosi sitten olisi osannut kuvitellakaan kuuluvani viinikerhoon, mutta näin tässä nyt vain kävi. Ja pakko sanoa, että on kyllä yksi mukavimmista harrastuksistani tähän asti (ja minähän olen harrastanut kaikkea huilunsoitosta joogaan). 





Meillä on viinimaistajaiset joka tiistai ja mikäs sen mukavampaa kun viettää tiistai-ilta maistellen hyviä viinejä mukavien ihmisten kanssa. :) Syksyn aikana on luvassa mm. viini&juusto ilta, ranskalainen viini-ilta jashampanja-tasting. 

Nyt ajattelin käpertyä peiton alle ja katsoa How I met your motheria koneelta Anssin kanssa.
Cheers!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Wales - Cardiff

Taas on maanantai ja uusi viikko luvassa. Minun viikkoni alkoikin mitä mukavimmin vapaapäivällä! Olen tänään nukkunut pitkään, syönyt hitaan aamiaisen ja vain löhöilly ja tehnyt omia juttuja koko aamupäivän. Voiko olla parempaa tapaa aloittaa maanantai! 

Tänään ansaitsinkin vähän laiskemman aamun, sillä eilen käytiin tosiaan Cardifissä, jonne oli lähtö klo 8.50 aamulla. Jouduttiin siis heräämään jo klo 7, mikä ainakin minun mielestäni on aaaaivan liian aikaisin sunnuntaiksi. Lisäksi eilen oli ekaa kertaa tänä vuonna yöpakkasta, joten aamulla oli aivan jääkylmää ja kaiken lisäksi suihkustakin tuli kylmää vettä! Mutta päästiin kuitenkin sängystä ylös ja ovesta ulos (vaikka se olikin aika vaikeaa) ja suunnattiin kohti Walesiä ja Cardiffiä 11 muun erasmus-vaihtarin kanssa. :)

Se hyvä puoli aikaisin heräämisessä on, että varhainen aamu on yleensä päivän kauneinta aikaa. Sain taas todeta sen eilen kun matkalla juna-asemalle käveltiin Avon joen yli ja nähtiin kaunis aamu-usva joella.


Väsyneenä juna-asemalla. :P
Päästyämme Cardiffiin päivä sujuikin oikein leppoisasti. Kierreltiin paikkoja ja katsetiin nähtävyyksiä. Verrattuna Bathiin Cardiff on moderni teollisuuskaupunki ja vaikka se onkin Walesin pääkaupunki, ei siellä ollut ihan hirveästi nähtävää. Käytiin lähinnä katsomassa Cardiffin linnaa ja satamaa, mutta Cardiff oli kuitenkin ihan mukavan olonen kaupunki jossa oli paljon kauppoja ja ravintoloita ja ainakin  4-5 Burger Kingiä. :D











sunnuntai 14. lokakuuta 2012

The past few days..

Viikon aikana on taas ehtinyt tapahtua vähän kaikkea, mutta koska minulla ei juurikaan ole ollut aikaa bloggailla ajattelin nyt korjata asian ja laittaa vähän kuvia viime päivilä. :)

Tänne on viimeinkin tullut kunnolla syksy ja puiden lehdet alkaa pikkuhilaa muuttumaan keltaisiksi. :)

Tällä viikolla on yllättäen myös satanut aika paljon...

Perjantaina menossa viettämään Laure-Annen synttäreiä. :)
Synttärijuhlat Thornbank Gardenissa. Ruoka ja juoma ei ainakaan loppunut kesken. :D
Lauantai aamu. :)

Lauantai-kävelyllä. Huom pilvetön taivas! 10 minuuttia aikaisemmin satoi kaatamalla..:P


Pultney Bridge, tästä onkin tullu lempi paikkani Bathissa. Aina yhtä kaunis.
Huomenna olisikin sitten luvassa aikainen herätys ja retki Cardiffiin Walesiin! Toivottavasti olisi edes kohtuullisen hyvä sä, mutta toisaalta alan jo melkein tottumaan tähän 24/7 sateeseen. :P Mutta nyt nukkumaan! Postailen lisää Cardifistä myöhemmin. :)
Cheers!

torstai 11. lokakuuta 2012

Keep Calm And Carry On

Heips hei taas täältä harmaasta ja sateisesta (mutta tunnelmaltaan sitäkin aurinkoisemmasta) Bathista! Tämä viikko onkin mennyt melko rauhallisissa merkeissä, luentoa ja hengailua yliopistolla jne. Tai noh, jos ei lasketa tiistain pientä yllätysvierailua Bathin sairaalan päivystykseen...Anssilla kävi pieni onnettumuus kahvipurkin ja viinilasin kanssa ja lopputuloksena oli 5 tuntia päivystyksessä, röntgenkuva ja 3 tikkiä käteen. Vähän erilainen tiistai-ilta/yö. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin ja päästiinpähän tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltoon.


Päivystyksessä. 5 tunnin aikana ehti tulla vähän tylsää...

Mutta tosiaan, muuten tämä viikko on ollut aika rauhallinen. Olen lähinnä yrittänyt järjestellä aikatauluja ja saada aikaan jonkunlaista järestystä arkeen. Tällä viikolla meillä alkoi Cambridge-proficiency englanninkielen kurssi, joka luultavasti vaatii aika paljon työtä. Ilmoittauduin myös jazz-tanssikurssille! En ole koskaan tanssinut jazz-tanssia, mutta jännä aloittaa jotain ihan uutta. Yliopistolla on niin paljon eri klubeja, kerhoja ja urheiluryhmiä, että tekisi mieli liittyä kaikkiin! Harmi vain, että kurssiaikataulut ei oikein salli sitä, mutta ajattelin ainakin vielä liittyä viinikerhoon ja ehkä jopa kokeilla tennistä. :)

Hullua, että meillä on jo melkein 1/4 vaihtoa takana! Tässähän iskee paniikki, kun tuntuu, että on niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa. Mutta onneksi kalenteriin on jo buukattu ainakin muutama asia minun "englanti-to-do"-listalta, kuten retki Oxfordiin 20.10! 

Nyt pitääkin tästä lähteä "Writers of bath" luennolle. Cheers!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lacock & Castle Combe

Taas yksi viikko Bathissa takana, hullua! Aika menee nopeasti kun on paljon tekemistä. :)
Viime blogipostauksessani taisin mainita, että opiskelu täällä ei ainakaan vielä vaikuta kovinkaan rankalta. Noh, se kaikki muuttui, kun eräällä kurssilla saatiin kurssitehtäväksi keksiä täysin uusi lääkeaineen vaikutuskohta jonkun tietyn sairauden hoitoon. Että sellainen mukava ja helppo tehtävä... Mutta olen oikeastaan aika innoissani siitä, että pääsen vihdoin käyttämään ja soveltamaan farmakologian tietojani kunnolla. Jännää! Mutta lisää  tämän kurssin kulusta myöhemmin. 

Eilen käytiin Bathin yliopiston student unionin järjestämällä retkellä lähistöllä sijaitsevissa historiallisissa Lacock- ja Castle Comb kylissä. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä aurinko pastoi koko pävän ja oli tosi onnistunut ja mukava retki. Molemmat kylät olivat todella kauniita ja näyttivät kuin suoraan jostain vanhasta sadusta. 


 Hienointa koko retkessä oli kuienkin ehkä se, että osa Harry Potter elokuvista on kuvattu Lacockin kylässä ja Lacock Abbeyssa! Olen ehkä totaalinen nörtti, mutta voiko olla mitään siistimpää!
Talo jossa Voldemort surmasi Harry Potterin vanhemmat!
Lacock Abbey
Lackock Abbey oli myös aivan uskomattoman kaunis. En vain pysty käsittämään, että joku oikeasti on osannut rakentaa tällaista 1200-luvulla.








Lacock Abbeyn kasvitieteelinen puutarha


Castle Combe


Täällä Englannissa on vain niin kaunista, ei sitä muuta voi sanoa.  :)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Uni life

Viime blogipostauksesta onkin kulunut muutama päivä, mutta hengissä ollaan edelleen (tiedoksi kaikille blogia seuraaville sukulaisille ja ystäville)! Syksy alkaa saapua myös tänne englantiin ja meidän elämä täällä alkaa pikkuhiljaa asettua paikoilleen. Ensimmäinen viikko luentoja on melkein ohi ja arkeen alkaa jo muodostua rutiineja ja  rakennetta. Tällä viikolla ollaan lähinnä käyty luennoilla ja yritetty taas päästä kiinni opiskeluihin, mutta onneksi aikaa on ollut myös muille asioille.  :)

Breakfast tea ennen aamun luentoa
Kuten tiistaina, kun ei päästy yliopistolle ollenkaan. Joukkoliikenne täällä ei nimittäin toimi ihan niinkuin Helsingissä ja meillä oli taas lievästi sanottuna vaikeuksia saada bussi aamulla luennolle...Odotettuamme bussia yli 45 minuuttia päädyimme lopulta aamun (ja päivän ainoan) immunologialuennon sijaan mukavaan pieneen kahvilaan English breakfastille. Ja voin sanoa, että vaikka podinkin hiukan huonoa omaatuntoa luennon väliin jättämisestä, oli se sen arvoista. Ja lupaan tästä edes yrittää olla missaamatta yhtään enempää luentoja! Vaikka joutuisinkin kävelemään kamalaa mäkeä ylös yliopistolle..



Ja jos totta puhutaan tämä opiskelu ei ainakaan vielä ole kovinkaan rankkaa. Meillä on tämän viikon aikana ollut vasta 4 luentoa, joten aikaa on jäänyt myös mm. turistipäivälle kaupungilla:



Ja vaikka ei ollakkaan enään mitään fukseja (tai freshersejä niinkuin täällä sanottaisiin) voi sitä silti myös nauttia opiskelijaelämästä; Keskiviikkona käytiin viettämässä iltaa muutamien muiden vaihtareiden kanssa heidän asunnossaan. Loppuillasta mentiin vielä erasmusbileisiin paikalliseen baariin ja oli kaiken kaikkeaan kiva ilta. :)

Tänään ollaan lähinnä käyty luennoilla ja hengailtu yliopistolla. Minulla alkoi tänään englannin kielen kurssi Bathin tunnetuista kirjailijoista ja olen ihan haltioissani, kun pääsen käymään kurssin, jossa käsitellään Jane Austenia!

Hyvää loppuviikkoa kaikille! Cheers!


maanantai 1. lokakuuta 2012

Monday

Tänään se sitten lopulta iski: arki nimittäin. Ja voin kertoa, ettei se aina ole niin ruusuista - edes täällä Englannissa. Tai ei ainakaan kun asuu 5 hengen solussa, jossa on vain yksi kylpyhuone ja kaikki pyrkivät suihkuun samaan aikaan aamulla...
Arki kuitenkin iski kunnolla vasta kun aamulla odotimme bussia (niinkuin myös kaikki muut yliopistolla opiskelevat); kaikki bussit olivat niin täynnä, että jouduimme kävelemään yliopistolle. Tämä ei ehkä kuulosta kovinkaan kauhealta, mutta Bathin yliopisto sijaitsee ikuisuuksien pitkän ja jyrkän mäen rinteellä ja kävely täältä yliopistolle on yhtä tuskaista kun lenkkeily. Kun sitten lopulta päästiin perille yliopistolle hikisinä ja uupuneina huomattiin, että luento jolle oltiin menossa onkin vasta huomenna. Että sellainen maanantai aamu.

Noh, onneksi loppupäivä oli huomattavasti parempi. Ja se hyvä puoli liian ajoissa heräämisessä on, että on aikaa käydä esimerkiksi aamukahvilla ja croisantilla kahvilassa. :)


Ja vaikka olisi kuinka huono päivä tahansa en vaihtaisi tätä kokemusta täällä Englannissa mihinkään.